• Marja Kangas

CHICK LIT -kurssi!

Minulla on suuri ilo opettaa Turun Kirjan talolla maaliskuussa yhden viikonlopun ajan chick litin kirjoittamista! JIPPII!


Kurssilla käsitellään genren ominaispiirteitä, mm. aktiivista naista päähenkilönä ja juonivetoisuutta, ja lisäksi aion kannustaa rikkomaan ennakkoluuloja. Chick lithän on genrenä vähän sellainen... 50 denierin sukkahousu, että se kyllä venyy ja kestää, jos joka tarinassa ei shoppaillakaan kuohuviinihiprakassa tai kielisuudella komean naapurimiehen / työkaverin / herranjestas oman pomon! kanssa.


Ja - kuten aina taiteen tekemistä ja kirjoittamista opettaessani - aion totta kai puhua havainnoista taiteen tekemisen lähtökohtana, sillä sehän se on tärkeää. Mikä on minun havaintoni elämästä ja maailmasta? Ja vaikka kurssi on vain yhden viikonlopun mittainen, niin ajattelin jutskata myös juonen rakentamisen pääpiirteistä. Lisäksi kurssilla tietysti kirjoitetaan ja käsitellään omia ideoita ja tekstejä, jotta niistä jalostuisi parempia ja jotta Suomeen syntyisi parin vuoden päästä erityisen teräviä chick lit -romskuja...


Kirjan talolla opettaminen on siksikin erityismukavaa, että paikka on itselleni tärkeä ja rakas. Opiskelin siellä useita vuosia runon kirjoittamista Tommi Parkon kursseilla. (Sittemmin vaihdoin proosaan, mutta se ei ole Tommin, Kirjan talon eikä varsinkaan runouden vika! Lupaan elää täyslyyrisen kauhde viimeistään eläkkeellä.)


Tämä kurssi toteutetaan kokonaan etänä, joten tulkaahan lajia kirjoittavat / siitä kiinnostuneet sukupuolista huolimatta mukaan vaikka napamantereelta asti!


Katso kurssin lisätiedot Kirjan talon sivuilta!


Ja tästä kurssin Facebook-tapahtumaan!




© 2020 Marja Kangas